HENRI LAAKSONEN JGP-MASTERSIN VOITTOON VAKUUTTAVALLA PELILLÄ
Tenniksen junior grand prix sarja huipentui viikonloppuna Tampereella pelattuun mastersiin. Viiden osakilpailun
jälkeen kahdeksan eniten pisteitä kerännyttä pelasivat paremmudesta kahdeksassa eri sarjassa tytöt ja pojat
11, 13, 15 ja 17- vuotiaissa. Hyvinkään Tennisseurasta mukaan selviytyi yhteensä viisi pelaajaa, joista Hanna Jahkonen
pelasi samanaikaisesti naisten sm-liigaa, eikä näin päässyt mukaan. Hanna oli pisteissä ensimmäisenä viiden
osakilpailun jälkeen.
Pojat 17-sarjaan olisi myös päässyt mukaan Saksassa vaihto-oppilaana oleva Tuomas Sarkola.
Näin lopulta Hytsiä edustivat Henri Laaksonen pojat 13- sarjassa, Lauri Mäkikalli 15- vuotiaissa ja Verneri Tuomi
11- vuotisissa pojissa. Hienon kauden pelannut Henri Laaksonen oli omassa sarjassaan omaa luokkaansa. Henri ei
ollut hävinnyt yhtään ottelua aikaisemmissa osakilpailuissa, eikä nytkään antanut muille mahdollisuuksia. Alkulohkon
otteluissa Juuso Laitinen, Waltteri Tuompo ja Ristomatti Lanne totesivat Henrin olevan tällä hetkellä liian kova
vastus. Semifinaalissa vastaan tuli sairastumisen takia toisen lohkon kolmanneksi jäänyt Kasimir Hellman, jonka
Henri selvitti puhtaasti 6-0,6-0. Finaalissa vastaan tuli jälleen Kuopion Juuso Laitinen, jonka Henri voitti jälleen
selvin 6-2,6-1 lukemin. Näin jgp-vuosi sujui Henriltä ilman tappioita. Seuraava haaste Henrillä on koululaisten
SM-kilpailu heti joulun jälkeen yläasteen sarjassa.
Kaksi vuotta vanhempien sarjassa Lauri Mäkikalli eteni alkulohkostaan jatkoon kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla.
Sillä heltisi lohkon kakkossija. Ensimmäisessä ottelussa kukistui Vaasan Miikka Källman tiukassa kolmen erän
kamppailussa, toisessa tuli tappio Salon Joonas Laaksoselle ja ratkaisevassa kolmannessa ottelussa Lauri voitti
HVS:n Patrik Jorasmaan hyvällä pelillä. Semifinaalissa vastaan asettui kisan lopullinen voittaja Lahden Jesse
Kiuru, joka oli tällä kertaa selvästi vahvempi 6-1,6-1 lukemin.
Nuorimpien poikien sarjassa Verneri Tuomi pelasi tapansa mukaisesti kolme tiukkaa trilleriä. Kaikki ottelut venyivät
kolmeen erään. Ensin Kirkkonummen Marko Karonen, joka lopulta voitti koko kilpailun, oli aavistuksen tarkempi vieden
ratkaisevan erän nimiinsä 6-4. Toinen ottelu Tatsin Saska Huttusta vastaan oli kuin edellisen toisinto, ratkaiseva
erä Huttuselle 6-3. Viimeisessä ottelussa sisuuntunut Verneri voitti kahden väsyneen pelaajan koitoksessa Vaasan
Atte Virolaisen, kolmas erä 6-2 Vernerille. Vernerille näin lohkon kolmosija, joka ei näin aivan riittänyt jatkoon.