 |
Tenniskenttien On-line varaus
Voit varata tennistunteja
netistä,
josta löydät myös ohjeet, kuinka varaus tehdään. Varauksia voi tehdä
Pihkalan viiden massakentän lisäksi Sveitsin kahdelle kentälle, sekä
Hakalan kolmelle hiekkanurmelle. Edelleen voi tennistunteja
varata puhelimitse klubin aukioloaikana
Puh.
(019) 418 182. |
|
|
Kesällä 2009
SUPERSUOSITUT TENNISLEIRIT PIHKALASSA
5 - 14 -vuotiaille
ja aikuisille
Lue lisää
leireistä ja ilmoittaudu.
|
 |
|
|
|
|
|
|
24.6. |
Teho-
ja kilpavalmennuksen harjoitukset
päivitetty (päiv.24.6) |
|
|
|
|
7.6. |
Henri
teki jälleen suomalaista tennishistoriaa
Henri pelasi junioreiden Grand
Slam-turnauksessa Pariisissa neljän
parhaan joukkoon häviten tiukan
taistelun jälkeen Ruotsin Bertalle
luvuin 46, 57. Berta voitti sittemmin
koko kisan.
Aiemmin junioreiden Grand Slam-kisan on
voittanut ainoastaan Jarkko Nieminen
viimeisenä juniorivuotenaan US Openissa.
Henri voi tämän vuoden lisäksi pelata
vielä ensi vuonnakin ITF:n 18-vuotiaiden
kisoissa, sillä hän täytti vasta
äskettäin 17 vuotta.
Pariisista Henrin matka jatkui varhain
lauantai-aamuna junalla Geneveen, jossa
pelattiin miesten liigaottelu
Egnach-Geneve. Henri pelasi joukkueen
ykköspelaajana ja voitti kaksinpelinsä.
Genevestä Henri palaa harjoittelemaan
Egnachiin ja sen jälkeen ovat edessä
seuraavat junioreiden Grand Slam -kisat
Wimbledonissa. Niitä edeltää nurmella
pelattava esikisa Roehamptonissa.
On vielä myös mahdollista, että
nurmikisat jäävät tänä kesänä väliin ja
Henri pelaakin niiden sijaan muutaman
miesten kisan massalla ennen Davis
Cup-ottelua Naantalissa.
Henrin nettisivut
http://henrilaaksonen.websites.fi/
|
|
|
|
|
2.6. |
Teho-
ja kilpavalmennuksen harjoitukset
päivitetty (päiv.11.6) |
|
|
|
|
14.5. |
Pihkalassa kansalliset kilpailut 14.
- 17.5. HEAD-OPEN
HyTS järjestää tulevana
viikonloppuna kansalliset kilpailut,
luokkina MA, MA3, MB, MC, MC-4P sekä NB.
Kaaviot ja tulokset
www.tennisopen.fi
Kartta Urheilupuisto |
|
|
|
|
14.5. |
Juniorit SM-joukkuekisoissa
HyTSIn juniorit ahkeroivat menneen
viikonlopun 12-vuotiaiden SM-joukkue
kisoissa Helsingissä ja 10-vuotiaiden
epävirallisissa kisoissa Lohjalla,
lue lisää. |
|
|
|
|
6.5. |
Valmennuksista
Juniorivalmennus, minitennis,
liikuntakerho ja aikuisten
kuntotennisvalmennus jatkuvat vielä
vajaat 3 viikkoa sunnuntaihin 24.5.
saakka Torikadulla.
Poikkeuksena muutamat ulkokentille
siirretyt ryhmät, joista on ilmoitettu
erikseen.
HUOM! MYÖS HELATORSTAINA 21.5.
HARJOITUKSET OVAT NORMAALISTI.
Koulujen viimeisellä työviikolla
25.-31.5. ei ole enää harjoituksia.
Kesällä on tarjolla tuttuun
tapaan kursseja sekä junioreille että
aikuisille.
Lue lisää
leireistä ja ilmoittaudu.
Juniorivalmennuspelaajille on tarjolla
lisäksi läpi kesän säännöllistä
valmennusta.
Kesä on erinomaista aikaa myös
omatoimiseen pelaamiseen. Ulkona voi
pelata Pihkalan massakentillä, Hakalan
hiekkanurmikentillä, sekä Sveitsin
kovilla kentillä. Kenttiä voi varata
netistä tai 019-418 182 Pihkalan
klubin aukioloaikoina.
TALVIKAUDEN 2009-2010 VALMENNUSRYHMIIN
ILMOITTAUTUMINEN ALKAA 1.8. ALKAEN.
SEURAATTEHAN
www.hyts.net sivuja! Sinne ilmestyy
lähempänä tietoa ilmoittautumisesta ja
talven harjoittelumahdollisuuksista.
Kaikissa kevään, kesän ja ensi syksyn
valmennuksiin liittyvissä asioissa
vastaan mielelläni.
Hyvää kevään jatkoa, sekä rentouttavaa
kesää
Sami Ikonen 044-511 1794 |
|
|
|
|
16.4. |
Teho-
ja kilpavalmennuksen harjoitukset
päivitetty |
|
|
|
|
16.4. |
Hyvinkään tennisseuran juniorit ovat
urakoineet huhtikuun kaksi ensimmäistä
viikonloppua tenniksen SM-kisoissa
Hyvinkään tennisseuran juniorit ovat
urakoineet huhtikuun kaksi ensimmäistä
viikonloppua tenniksen SM-kisoissa.
14- ja 18-vuotiaiden sarjat
pelattiin Helsingissä Talin
tenniskeskuksessa 3-5.4. HyTSiä kisoissa
edustivat 14-vuotiaiden sarjoissa
pelanneet Panu Virtanen, Tatu Hiltunen,
Riku Kulmala, Laura Vainio ja Sofia
Kostjukova. Panu Virtanen eteni
kaksinpeleissä puolivälieriin asti,
jolloin vastaan tuli Valkeakosken
Tennisseuran Elmo Kekkonen. Ottelu
päättyi vuotta vanhemman Kekkosen
voittoon luvuin 6-3, 6-4. Virtasen hyvä
vire jatkui myös nelinpeleissä, josta
tuloksena pronssia. Virtasen
nelinpeliparina pelasi helsinkiläinen
Alex Hedman.
Laura Vainio edusti HyTSiä erinomaisesti
14-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Vainio
taisteli tiensä kahdeksan parhaan
joukkoon. Neljännesfinaalin kova vastus
oli Jessica Malinen, OVS. Ottelu
Maliselle 2-0.
Pääsiäisenä SM-kisat jatkuivat
Tampereella ja vuorossa oli 12- ja
16-vuotiaiden sarjat. Hyvinkäältä
kisoihin lähtivät 12-vuotiaiden sarjassa
kilpailleet Riku Kulmala, Oskari Kulta,
Jeremy Rönnkvist ja Aleksi Tuukkanen.
”Pojat antoivat parhaan mahdollisen
panoksen. ” kehui valmentaja Sami
Ikonen. Kulmala, Kulta ja Rönnkvist
etenivät kolmannelle kierrokselle.
Jeremy Rönnkvist kukisti toisen
kierroksen tiukassa taistossa Verneri
Ovaskaisen, Varte luvuin 1-6, 6-2, 6-3.
Voitto oli Rönnkvistille makea, sillä
Ovaskainen on Rönnkvistiä vuotta
vanhempi ja 20 parhaan joukossa ranking
listalla.
Oskari Kulta otti komean voiton toisen
kierroksen tasokkaassa ottelussa Oulun
Arttu Haatajasta. Myös Haataja sijoittuu
rankinginssä 20 parhaan joukkoon.
Edellisen kohtaamisen Kulta hävisi
syksyllä kauden päättävässä
JGP-mastersissa. Kulta ja Rönnkvist
jatkavat vuoden kuluttua samassa
12-vuotiaiden sarjassa, joten asetelmat
ovat hyvät.
Riku Kulmala voitti ensin selvästi
Rauman Tuomas Heinosen, mutta Helsingin
kovakuntoinen Otto Solatie osoittautui
vielä liian vahvaksi voitettavaksi.
Aleksi Tuukkanen aloitti kisat
lupaavasti kukistamalla kolmeen erään
venyneessä ottelussa Smashin Otto
Laitisen. Tuukkasen toisen kierroksen
vastukseksi oli arpoutunut SM-kultaa
voittanut Patrik Niklas-Salminen, joka
vei ottelun nimiinsä selkein numeroin
2-0.
Verneri Tuomi menestyi kaksinpeleissä
hyvinkääläisistä pojista parhaiten.
Tuomi pelasi itsensä 16-vuotiaiden
sarjassa neljännesfinaaliin ja ylsi
siten kahdeksan parhaan pelaajan
joukkoon. Neljännesfinaalissa tappio
tuli Oskar Nurmea, HVS vastaan luvuin
6-3, 6-2.
Nelinpelissä Verneri oli parinsa, JäTSiä
edustavan, Antti Halmeen kanssa lähellä
mitalia. Puolivälierissä voitto oli
yhden pisteen päässä, mutta vastustajat
veivät lopulta voiton hiukan
onnekkaastikin. 16-vuotiaiden sarjassa
pelasivat myös Joonas Ilva, Felix
Hellner ja Eeki Airola. |
|
|
|
|
9.4. |
Teho-
ja kilpavalmennuksen vko 16
harjoitukset |
|
|
|
|
7.4. |
Pääsiäisen harjoituksista
-
Kiirastorstaina 9.4. harjoitukset
normaalisti
-
10. - 13.4. EI
harjoituksia
|
|
|
|
|
7.4. |
Aamuposti tennispuulaaki Torikadulla ja
Monnissa
Taas on se aika keväästä, kun HyTS
järjestää perinteisen Aamupostipuulaakin
Torikadulla tennishallilla ja Monnissa.
Niinpä nyt ei muuta kuin kerämään
joukkue kasaan ja haastamaan tutut ja
vähän tuntemattomammatkin
karvapallotaiturit nelinpelissä.
Lisätietoja turneesta löytyy oheisessa
kilpailukutsussa sekä
peliajat/-paikat
excelistä.
Ilmoittautumisia ottaa vastaan
sähköpostilla/puhelimella uusi mies
vanhoilla kuvioilla ja ilmoittautumisten
tulee olla suoritettuna 16.4 mennessä.
Otteluohjelma laaditaan heti seuraavana
päivänä.
Teretulemast!
Menestyksekästä pelikevättä toivottaen,
HyTS / Antti Kivari
040 5126 309 |
|
|
|
|
5.4. |
KEVÄTKOKOUS
Tervetuloa seuran kevätkokoukseen
Pihkalan tennisklubille 21.4.2009 klo
18.00.
|
|
|
|
|
5.4. |
Kuulumisia kentältä
Kuluvaa
tennisvuotta on värittänyt HyTSiläisten
pelaajien erinomainen kilpailumenestys
sekä kotimaassa että ulkomailla.
HyTSin seniorit ottivat peräti seitsemän
henkilökohtaista mitalia sisäkenttien
SM-kisoissa ja Heikki Kettunen nappasi
M50 luokassa EM-kisoissa pronssia 2- ja
4-pelissä.
Viime kesänä Henri Laaksosen voitti
ensimmäisenä suomalaisena 16-v poikien
Euroopan mestaruuden. Tämä valittiin
vuoden tennisteoksi ja Henri vuoden
hyvinkääläiseksi urheilijaksi. Upea
saavutus!
Lue lisää
jäsentiedotteesta.
|
|
|
|
|
25.3. |
Teho-
ja kilpavalmennus, muutos torstain 26.3.
harjoituksiin
Klo 16-17.30
Aarne, Akseli, Matias, Henri, Rasmus,
Justus, Niko, Tatu, Sofia ja Laura
Klo 17.30-19.00
Mika, Aapo, Panu, Laura, Otto ja Klaus
Valmentajana Aleksi Muotka
Harjoitukset Torikadulla
Kuntoharjoituksia ei ole myöskään
torstaina! |
|
|
|
|
22.3. |
JGP
kisojen
kuvia ja
tulokset |
|
|
|
|
19.3. |
Tenniksen 10-vuotiaiden JGP kisat
Hyvinkäällä
Tulevana viikonloppuna 20.-22.3.
pelataan Torikadun liikuntakeskuksessa
ja Monnin palloiluhallissa tenniksen
Junior Grand Prix –osakilpailu. Kisoissa
pelataan 10-vuotiaiden ikäluokan kaksin-
ja nelinpelit. Mukaan on ilmoittautunut
41 poikaa ja 17 tyttöä. Osanottajamäärä
ikäluokassa on kisojen historian suurin,
joten kentillä nähdään pelaajien
parhaimmisto.
HyTSiä kisoissa edustavat kaksinpeleissä
Nestor Kauppinen, Janita Laihonen, Aarne
Orrainen ja Rasmus Ilva. Ilva pelaa myös
nelinpeleissä parinaan Grani Tenniksen
Nuutti Jokinen |
|
|
|
|
15.3. |
Henri ehdolla ITF:n
junioritiimiin
Suomen tennisliitto on esittänyt Henriä
ITF:n (kansainvälisen tennisliiton)
junioritiimiin, jossa ovat aiemmin
olleet mukana mm. Jarkko Nieminen ja
Emma Laine.
Henri tosin muita vuotta nuorempana
hakemassa mukaan, mutta ITF:n
juniorirankinginsä (ITF 45) perusteella
mahdollisuudet päästä tiimiin ovat
hyvät. |
|
|
|
|
15.3. |
Henri, 16 v, miesten ammattilaiskisan
nelinpelin voittoon Sveitsissä
Henri (ATP 1392) osallistuu Sveitsissä
harjoittelun lomassa kolmeen miesten
10.000 dollarin future-kisaan.
Ensimmäinen kisa pelattiin Greifenseessä
maaliskuun ensimmäisellä viikolla,
alustana nopea matto. Karsinnan
ensimmäisellä kierroksella Sveitsin
Roschardt oli Henriä parempi luvuin 61,
64.
Seuraavan niinikään Greifenseessä
pelatun kisan kaksinpelissä Henri oli
myös mukana karsinnassa. Ensimmäisen
kierroksen ottelussa Sveitsin Kilchhofer
luovutti pelin tilanteessa 1-0. Toisen
kierroksen ottelu oli tasaista
taistelua. Kolmen ja puolen tunnin
uurastuksenjälkeen Serbian Bejtulahi oli
parempi luvuin 76(4), 67(4), 76(3).
Nelinpelissä sen sijaan Henri
(nelinpelin ATP -) ja Philipp Osvald
(ATP 129), AUT, ottivat voiton.
Finaalissa kaatui ykköseksi sijoitettu
pari Dustin Brown(ATP 243), JAM/Alexander
Sadecky(ATP 416), SUI luvuin 61, 64.
Tämä on Henrin ensimmäinen miesten
ammattilaiskisan nelinpelin voitto.
Jälleen myös suomalaista
tennishistoriaa, sillä tiettävästi ei 16
vuotiaana ole vielä kukaan voittanut
miesten futuren nelinpeliä.
Ensimmäisellä kierrokselle Henri ja
Philipp voittivat kisan 3. sijoitetun
ranskalaisparin Reix/Ysern luvuin 64,
64.
Toisella kierroksella vastassa tsekit
Skouloudik/Vogeli, jotka hävisivät
luvuin 36, 63, 10-1. Semifinaalissa
ranskalais/belgialaispari Blandin/Dubail
sai todeta Henrin ja Philippin
paremmakseen luvuin 63, 63.
Kolmas kisa alkaa sunnuntaina 15.3.
Vaduzissa Liechtensteinissa, joka on
noin puolen tunnin matkan päässä Henrin
harjoittelupaikasta. Tässäkin kisassa
Henri pelaa karsinnassa. Ensimmäisellä
kierroksella on vastassa Sveitsin Luca
Margaroli. |
|
11.2. |
Teho-
ja kilpavalmennuksen hiihtolomaviikon
treenit |
|
|
|
|
8.6. |
HyTS
järjestää 40, 50, 70, ja 80
–ikäluokkien sisäkenttien SM-kilpailut
Kilpailut pidetään 16.-24.2. Torikadun
hallilla.
Kisasivut
www.tilibeta.fi.
HyTS seniorit mukaan! |
|
|
|
|
6.2. |
Teho- ja kilpavalmennuksen kevään
2009 ryhmät päivitetty
Juniorivalmennuksen
kevään 2009 ryhmät päivitetty |
|
|
|
|
1.2. |
Juniorien ensimmäiset
GP-osakilpailut pelattu
Vuoden 2009 Junior Grand Prix
-kilpailusarja pyörähti käyntiin
viikonloppuna.
10-vuotiaiden
osakilpailuun Kotkassa osallistui HyTSin
Rasmus Ilva. Hän hävisi ensimmäisen
pelin karsinnassa, mutta
lohdutussarjassa hän selvitti tiensä
finaaliin saakka. Lohdutussarjan
finaalin voitti Varten Olari Vesanen.
12-vuotiaiden osakilpailu
pelattiin Jyväskylässä. Osakilpailuun
osallistuivat HyTSistä Jeremy Rönnkvist,
Oskari Kulta ja Aleksi Tuukkanen. Aleksi
selvitti karsinnasta itsensä kahden
voiton jälkeen pääsarjaan.
Ensimmäisessä pääsarjan pelissä tuli
häviö HLK:n Emil Ruusuvuorelle. Oskari
selvitti itsensä lohdutussarjan
finaaliin, jonka voitti PTT:n Tommi
Lehtinen. Jeremy, Oskari ja Aleksi
osallistuivat myös nelinpeliin.
16-vuotiaiden osakilpailu pidettiin
myös Jyväskylässä. Osakilpailuun
osallistuivat HyTSistä Felix Hellner,
Joonas Ilva, Eeki Airola ja Verneri
Tuomi. Joonas voitti ensimmäisen pelinsä
ja Verneri kaksi selvittäen itsensä
pääsarjaan, jossa pelasi tiukan
pelin Smashin Nicolas Nietosvaaraa
vastaan 46, 76, 16. Nelinpelissä Verneri
parinaan Henrik Tittonen ja Joonas/Felix
voittivat ensimmäiset pelinsä, mutta
molemmille pareille tuli häviö
seuraavalla kierroksella.
Tuloksia
www.tennisopen.fi
Seuraavaat JGP-osakilpailut:
20.-22.3. 10-vuotiaat Hyvinkää, HyTS
9.-13.4. 12- ja 16-vuotiaat Tampere,
TaTS
3.-5.4. 14- ja 18-vuotiaat Helsinki, HVS
|
|
|
|
|
17.1. |
Junioreiden RTA- cup pelattiin Hyvinkäällä
Pojat 11-sarjan voitto HyTSin Oskari
Kullalle. Finaalissa vastassa ETS:n
Rasmus Mäkelä 46, 63, 63.
P13-sarja kultaa Jussi Toivanen (TCP),
hopeaa Rasmus Nikander (Smash).
P15-sarja kultaa Antti Halme (JäTS),
hopeaa Alex Hedman (HVS).
T11-sarja kultaa Matilda Vainio (TaTS),
hopeaa Pinja Rantala (Sata).
T15-sarja kultaa Elin Andersson (ETK),
hopeaa Annika Pyykkönen (HLK)
Lisää
tuloksia
www.tennisopen.fi |
|
|
|
|
16.1. |
Henrille Hyvinkään Vuoden
urheilijapalkinto
Suomen Urheilutoimittajain liiton
jäsenet valitsivat tennispelaaja Henri
Laaksosen Vuoden urheilijaksi
Hyvinkäällä vuonna 2008.
"Fiksu nuorukainen, joka pärjää
maailmalla pari vuotta vanhempiensa
joukossa erinomaisesti. Esimerkillinen
sekä kentällä että sen ulkopuolella. Hän
on asettanut itselleen korkeat
tavoitteet vaikeassa maailmanlaajuisessa
lajissa. 16-vuotisten Euroopan mestaruus
oli huippusaavutus ja ura on hyvässä
nosteessa."
Henri on vasta toinen juniori-ikäinen
urheilija, joka on valittu Hyvinkään
kaupungin ykköseksi.
Henri on saanut tiedon valinnasta
Australiaan. Hän arvostaa ja on tosi
iloinen valinnasta.
|
|
|
|
|
14.1. |
Henrin tuloksia Australiasta
Junioreiden vuoden ensimmäisen Grand
Slam -kisan, Australian avointen
ensimmäinen esikisa Traralgonissa on
saatu päätökseen.
Henri (ITF 57) eteni kaksinpelissä
toiselle kierrokselle, jossa Ranskan
Gianni Mina oli parempi lähes kolmen
tunnin mittelön jälkeen luvuin 62, 36,
64. Henri oli sijoitettu kaksinpelissä
16.
Nelinpelissä Henri oli parinsa
Pierre-Hugues Herbertin (Ranska) kanssa
8. sijoitettu.
Ensimmäisellä kierroksella voitto
saksalaisista Georgoudas/Krickovic
luvuin 64, 62.
Toisella kierroksella vastassa oli
itävaltalaispari Barker/Hoh, josta
voitto 62, 76.
Puolivälierässä vastaan asettui 3.
sijoitettu Kelly-Houston (NZL)/Scholtz(RSA),
jonka Henri ja Pierre-Hugues voittivat
helpohkosti 61, 61.
Semifinaalissa vastassa olikin jo kisan
1. sijoitettu pari, kroatialaiset
Draganja/Marin. Ottelu ratkesi vasta
kolmannen erän tiebreakissa 10-4
vastustajien eduksi. Kroatialaiset
jatkoon luvuin 76, 26, 10-4.
Seuraava esikisa alkaa Melbournessa
17.1. Myös se on ITF:n G1-tasoinen kisa.
|
|
|
|
|
12.1. |
Junioreiden RTA- cup Hyvinkäällä
Myös tänä vuonna Hyvinkäällä pelataan
perinteinen junioreiden
RTA- cup. Valitettavasti tyttöjen 13
v- luokka jää toteutumatta
osanottajapulan vuoksi. Kisassa pelataan
siis tyttöjen luokat T11 ja T15, sekä
poikien luokat P11, P13 ja P15. Kaaviot
löytyvät internetistä osoitteesta
www.tennisopen.fi.
Tyttöjen luokat pelataan Monniklubilla
Hausjärvellä,
Monniklubi, Holintie 10 ja poikien
luokat pelataan
Torikadun liikuntakeskuksessa
Hyvinkäällä, Torikadun liikuntakeskus,
Torikatu 24.
Tervetuloa kisoihin! |
|
|
|
|
9.1. |
Henri on aloittanut vuoden 2009
kisakauden Australiassa
Henri pelaa kolme ITF:n 18-vuotiaiden
juniorikisaa tammikuussa Australiassa.
Kaksi ensimmäistä ovat tasoltaan
G1-kisoja ja kolmas on junioreiden grand
slam-kisa.
Kaikkiin kolmeen Henri pääsi rankinginsä
perusteella suoraan pääsarjaan. Henrin
ITF:n 18-vuotiaiden junioriranking on
tällä hetkellä 57.
Suomalaisista ei aiemmin ole kukaan
yltänyt 16-vuotiaana näin korkealle
ranking-sijoitukselle.
Miesten ATP-listalla Henri on
suomalaisista neljäntenä, edellä vain
Niemiset ja Paukku.
Ensimmäinen Australian kisoista pelataan
Traralgonissa, joka on Melbournen
lähistöllä.
Kisa käynnistyi 9.1. ja Henri otti
ensimmäisellä kierroksella komean voiton
luvuin 61, 60 Australian Waglandista.
Seuraavalla kierroksella on vastassa
Italian Mina.
Nelinpelissä Henri on samoin mukana
pääsarjassa parinaan Ranskan Herbert.
Optus Junior Tour
Seuraava kisa pelataan Melbournessa ja
se käynnistyy 17.1. Junioreiden grand
slam kisa pelataan samoin myös
Melbournessa ja sen pääsarja alkaa 25.1.
|
|
|
|
|
5.1. |
Teho- ja kilpavalmennuspelaajien
harjoitukset loppiaisena 6.1.
Tiistaina 6.1. eli loppiaispäivänä
harjoitukset kaikilla teho- ja
kilpavalmennuspelaajilla TORIKADULLA KLO
12-15. Ohjelmassa tenniksen lisäksi
sulkapalloa ja kuntoharjoituksia.
Ruotsalaisen koulun kuntoharjoitukset
jatkuvat jälleen to 8.1. lähtien.
|
|
|
|
|
28.12. |
HyTSin lohkokisat keväällä 2009
-
lauantai 7.2. klo 9-16
(ilmoittautuminen 12.1. alkaen)
-
lauantai 7.3. klo 9-16
(ilmoittautuminen 9.2. alkaen)
-
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Sami Ikonen 044-511 1794 e-mail:
sami.ikonen(at)pp3.inet.fi
|
|
|
|
|
|
|
|
|
>> Arkistoon |
|
|
|
|